NYT LOPETAT SENKIN KARVAINEN STRESSIMONSTERI!

Miksi olet tälläinen munapäinen munakoiso, että stressaat kaikesta ihan turhasta ihan turhaan. Se on yksi helvetin lasku; jos se ei mene läpi nyt, menee se ihan varmana läpi jonain päivänä, kuitenkin 90% laskuista ymmärrät, se on aina vain se joku yksi, mikä ei mene tajuntaan ja jos sattuu niin helvetin huono tuuri, että se ensi tiistain lasku on juuri sellainen, mitä et ymmärrä, niin et voi sille tänään mitään, etkä varsinkaan ensi keskiviikkona!

Okei, nyt olisi vielä aikaa lukea ja harjoitella, että miten se käytännössä menee se infuusionesteen valmistus, mutta netistä en löydä ja kirjaa ei ole joten vaihtoehdot ovat vähissä! Kyllähän minä sen kaavan muistan aloitusvahvuus/lopetusvahvuudella kerrotaan lopetusmäärä/aloitusmäärällä ja sitten kerrotaan ristiin (vai kerrotaanko)... mutta mutta... Mikä tuosta nyt sitten on se vastaus mihinkin??

Tosiaan siis kouluvuosi, tuota yhtä laskua lukuunottamatta, on pulkassa! WOO! Nyt sitten piti aloittaa tänään aiheella kodin siivous ja lastenvaatteiden/tavaroiden järjestäminen, mutta kuinka sitten kävikään? Pihassa päätti huoltomiesjoukko, että koko päivän kestävä pihan pesu on hyvä idea ja minä siinä järkyttävässä metelissä silti vetelin sikeitä kello 11:39 asti. Sitten nousin ylös, söin ja sain tietää, että tuon epäonnistuneen laskun saa uusia ensi tiistaina; ensin olin huojentunut, sitten en. Jos opettaja olisi kylmästi vain sanonut, että uusintaan sitten kun palaat, ei asiaa olisi tarvinnut enää miettiä nyt, vaan olisi voinut keskittyä itseensä ja vauvaan. Nyt on mahdollisuus sekä onnistumiseen ja kaikkien ekan vuoden opintopisteiden lunastamiseen tai sitten toiseen epäonnistumiseen, mikä siis painaa seuraavat kolme päivää jonnekin hornan tuuttiin mielialan merkeissä.

Minähän olen siis täysin epäluonnollinen perfektionisti. Olen ehkä saamattomin ihminen mitä maa päällään kantaa, mutta mitä tulee mihinkään testeihin/kokeisiin, en kestä yhtään, jossen pääse läpi. Jos saan sen ykkösen, eli rimaa hipoen saan pisteet plakkariin, niin hyvä, mutta jos en pääse läpi, sortuu näköjään elämä ympäriltä. Eilen vetistelin sängyssä puolisen tuntia itkupotkuhuudolla, koska tein tyhmän virheen, eli laskin oikein, mutta merkitsin millilitroina grammojen sijaan. Paljonko juuri tällä hetkellä asiaan vaikuttaa vauvahormonit, sitä en osaa sanoa (luulen kuitenkin, että aika paljon), mutta uskoisin, että olen aina ollut kuitenkin tämmöinen idiootti; stressannut ihan hulluna läpipääsyä. Kertaakaan elämässäni en ole jättänyt tyhjää paperia ja kokeita olen reputtanut vain ne ”sallitut” reputukset lukiossa ja niissäkin siis yrittänyt edes jotain vääntää paperille.

Miksi sitten stressaan? En oikeastaan tiedä. Eihän se ole keneltäkään pois vaikka reputtaisin puolet kokeista, enkä katso ketään muuta ihmistä mitenkään kieroon jos eivät pääse läpi. Asiat järjestetään jotenkin, eikä koulu potki pihalle, jos reputtelet kokeita vaan asiat järjestetään toimiviksi, valmistut sitten vaikka pari vuotta myöhässä. Omat vaatimukset itseäni kohtaan ovat vaan jotenkin epäinhimilliset. Sama juttu se on painon kanssa; en koskaan ole katsonut ketään kieroon ulkonäkönsä vuoksi, mutta itseäni hakkaan päivittäin oman kehonkuvani takia. Miten tälläisestä kierteestä sitten pääsee pois? Erakoitumalla Kilpisjärven mahtavan Saanan luoliin? Ainoa vaihtoehto minkä nään on yhteiskunnasta eristäytyminen tai lotossa voittaminen; rahahan oikeasti ratkaisee kaiken ja lottopotti kädessään voisi haistattaa pitkät aika monelle asialle, joista teet itsellesi ongelman rahattomana (mutta tämä merkintä ei nyt ole rahasta, siitähän voisi kirjoittaa myös ummet ja lammet).

Ollappa kuin Penny; ei huolia, ei murheita,
EI VASTUUTA!

Nyt kun on lapsi tulossa, niin minustahan tulee ihan tajuton hermoraunio kun murehdin häntä ja hänen elämäänsä ja sitä vastuuta mitä hänestä kannan! Tai ehkä käy niin onnellisesti, että lapsi tosiaan opettaa minulle sen tosiasian kantapään kautta, että elämä tulee painollaan ja kaikkeen ei voi vaikuttaa, siksi ei siis pidä stressata turhista. Tiedostanhan tuon elämänohjeen jo nyt; jakelen sitä autuaasti kenelle tahansa, joka tarvitsee, mutta itse en vain anna itselleni anteeksi. Yleisesti asenteeni on se, että mitä tulee, tulee ja sille ei voi mitään, hälläväliä ja ei stressata turhasta, mutta; kokeet ja paino. Ne ovat ne kaksi asiaa, jotka saavat minut ihan hermoraunioksi ja narun kanssa sillalle odottamaan hyppyvuoroa.

No ehkä nyt ei ihan kuitenkaan. Onneksi on äiti, ihana Elina ja Robb, jotka kuuntelevat, mutta välillä tuntuu, että ajan nekin kohta luotani, kun pyörin samojen stressipallojen kanssa päivästä toiseen. Tosin tämmöistähän on naisen elämä; välillä vituttaa, vaikka sitten olisit raskaana ja hormoonit ovat pahin vihollisesi kuukaudesta toiseen! Argh!

No mutta! Ensi viikko on taas täynnä tekemistä, joka ehkä hieman harhauttaa minua näistä synkistä mielen syövereistäni, joten sitä odotellessa!