Loppulaskenta...

Päätin, että nyt alkaa koulun loppulaskenta! Neljä viikkoa jäljellä, joten voi alkaa laskea jo minuutteja, koska ei enää tarvitse raahautua Kuntokatu 4:seen istumaan. Muutaman päivän joudun suosiolla varmaan skippaamaan, sillä en pysty mitenkään istumaan kahdeksaa tuntia kovalla puisella tuolilla. Se ei vaan yksinkertaisesti onnistu, ei vaikka ottaisin tyynyn peffan alle. Paikat särkee ihan liikaa jo pelkästään sohvalla istumisesta. Toivotaan kuitenkin, että päästään kunnialla loppuun asti, eli nuo kolme koetta; Pharmacology, Nutrition ja Medical Nursing, PLIIS menkää läpi. Tuo Medical Nursingin tiiliskiven kokoinen kirja ei oikeen houkuta, mutta Pharmacologyn olen nyt kerran kahlannut läpi. Niitä lääkkeiden nimiä on varmaan sata, mutta toivotaan että se menee onnella läpi! Ja onhan tässä vielä 9 iltaa ja neljä vapaapäivääkin ennen tuota 45 minuutin testiä.

Perjantaina oli vapaapäivä ja minä tyttö siivosin koko kämpän. Järjestin tavaroita pois näkyviltä, pyhkesin pölyt kaikista koriste-esineistäkin, järjestin vaatteita, imuroin, luutasin ja puunasin ihan hullun lailla. Nyt on kaunista ja puhdasta; vieläkin, kaksi päivää siitä kun siivosin, oho! Tosin astianpesukoneesta loppui tabletit; pitää kai mennä hakemaan, ennenkuin keittiö velloo likaisissa tiskeissä!

Köökki! 

Tässä kaunis kuva meidän puhtaasta kyökistä. Kissat saivat muuttaa lattialta tiskipöydälle ruokailemaan. Laitettiin niille oikeen porrasjakkarakin, että pääsevät ylös, eikä niillä kauaa mennytkään ennenkuin valloittivat koko tiskipöydän... joo, kiva, mutta ei. No tulevaisuutta ajatellen, parempi että syövät korkealla!

Siivousurakan päätteeksi palkitsin itseni mansikoilla, kaakaolla ja Kinder Buenolla. Nams! Mutta kyllä sattui jalkoihin. Pari kaveria soitteli ja ihmettelivät, miksi raskaana oleva siivoaa, miksei ukko? No koska itse saa aina parempaa tulosta aikaan! Ukko tuli kotiinkin etuajassa, mutta ei se muuta tehnyt kuin vaihtoi verhot ja vei roskat; ei siihen voi tukeutua, tai asuu sikolätissä! Haha, eikai, ihana se on! <3 

Tänään ohjelmassa on kaksi jaksoa Supernaturalia, sauna, parveke ja prinssinnakkeja kera herkullisen ruisleivän! Huomenna ohjelmassa 6 tuntia koulua; tosin siitä tulee kyllä ihan yhtä tuskaa. Onneksi keskiviikko-torstai on vapaata ja torstaina mennään katsomaan Rauta-mies 3! ;) Ja on silloin vissiin Neuvolakin. Jep. 

Tämä ei ole enää väsymystä...

Tuntuu siltä, ettei jaksaisi nostaa pikkuvarvastaan. Joka ainoaa kolkkaa särkee ja tekisi mieli vain raahata saunan alin porras suihkuun ja istua siellä pari tuntia veden valuessa niskaan. Että semmoista. Alkuviikosta oli sikiön rakenteiden seuranta TAYS:in äitiyspolilla. Pikkuisen masu ja jalat kasvaa edelleen liian pieninä suhteessa viikkoihin ja päähän, joka kulkee ihan oikealla käyrällä. Tottakai tämä huolestuttaa, vaikka hyviä selityksiä voikin olla monta. Lääkäri kuitenkin veikkaili, että istukka saattaa sanoa sopimuksen irti liian aikaisin. Siinä sitten asiaa pohdiskellessani todetaan, että katsotaan kolmen viikon päästä uudelleen ja jos merkit viittaavat edelleen istukan lakkoilemiseen, pitää miettiä sitä vaihtoehtoa, että synnytys käynnistetään jo paljon ennen laskettua aikaa.

SIIS MITÄ? - Itsekäs hirviö kun olen, ensimmäisenä päässä vilahti, että mitenkä koulu sitten; nämä kolme koetta mitä tässä on vielä tulossa ja muut suoritukset on ihan pakko, siis IHAN pakko saada läpi. Mun 67opintopistettä!! Sitten vilahti toinen itsekkyyden monsteri; entäs se loma mitä piti saada pitää ja vain olla stressittömänä pari viikkoa, ennenkuin pikkuinen saapuu maailmaan, se loma jonka aikana piti järjestää vauvan vaatteet, sänky ja kaikki. Sitten tuli häpeä, että kehtaatko murehtia tuollaista, jos kuitenkin kyse voi olla jopa paupeliinin hengestä. Paniikki oli seuraava taso, jossa vietinkin sitten loppupäivän miettien, että mitä jos en huomaa jos vauva lakkaa liikkumasta ja oma kehoni tappaa lapseni hapenpuutteeseen.

En väitä, että raskauteni olisi ollut jotenkin vaikeammasta päästä; siis suhteessa monen muuhun kauhuihin, lapsen menettämiseen (tosin en osaa jotenkin sulkea tätä vaihtoehtoa pois... kai sitä pitää tottua siihen, että loppuelämäni ajan murehdin, että mitä jos...) taikka muihin ongelmiin. Omat terveysongelmanikin voi varmaan lukea vielä aika pieniksi; paikkoja kolottaa, olen väsynyt ja unohtelen asioita + kaikkea muuta pientä kivaa, kuten erittäin paljon lisääntynyt hampaiden öinen narskutus. Vaikka yleensä en osaa edes valittaa näistä asioista, niin nyt TAYS:issa huomasin sanoa, että hei, katsotaanko kilpparit! Itselläni on ollut tuota hypotyreoosin epäilyä nuorempana ja äidilläni se vastikään todettiin; mutta eipä tullut edes mieleen, että se vaikuttaisi raskauteen jotenkin. Eipä tullut neuvolallekaan mieleen, vaikka jatkuvasti valitin kuolettavaa väsymystä ja paino nousee viikko viikolta ihan hirveitä lukemia. Onneksi äidille tuli mieleen ja TAYS:in lääkäri sanoi että no äkkiä kokeisiin! Kävin keskiviikkona 7:45 verikokeessa ja yhdeltätoista neuvolatäti jätti vastaajaan viestin, että äkkiä lääkäriin huomenna. Tänään torstaina kävin lääkärillä, joka totesi että joo, kilpirauhasarvosi (jonka viitearvo on alle 4.2 normaalisti ja raskauden aikana alle 2.5 TAYS:in mukaan ja jopa alle 2 neuvolalääkärin mukaan) on muuten 4.5 ja se toinen arvo 11.3 (sen alin on se 11, ylin 22). Onko ihme, että väsyttää!!!

Henkilökohtaisesti ärsyttää tuo dosetti;
olen tosi huono ottamaan lääkkeet ajallaan!

Kävin sitten apteekista hakemassa pieniä valkoisia nappeja, eli 0.1mg Thyroxinia, jota pistelen nyt poskeeni puolikkaan tabletin viikon ajan ja sitten kokonaisia pillereitä joka aamu puoli tuntia ennen aamupalaa. Kuukauden päästä seurantaan. Apteekista tarttui mukaan vaaleanpunainen dosetti, koska muuten en varmaan muista koko pilleripurkkia. Antibioottejen ja vitamiinienkin kanssa on ihan hullun vaikeaa, miten ihmeessä muka muistan herätä puoli tuntia ennen aamupalaa aamuisin ja napata lääkkeitä?? Toivotaan, että niiden vaikutus tehoaa nopeasti ja huomaan itse eron tähän zombie-oloon, koska veikkaan, että se on ainoa mahdollinen asia, millä saadaan tämä homma pelittämään; motivaatio, etten ole pikkuisen tyttönikään kanssa kuin suoraan Walking Dead sarjasta!

Olen toisaalta tosi onnellinen, että ainakin raskausaikana lääkärit ja terveydenhoitajat ottavat asiat aika pienestäkin vakavasti. Pelottaa oikein vähän, miten asiat sitten menevätkään, kun olen taas normaali ihminen ja arvoni laskee, koska en kanna sisälläni pientä elämää ja pitää palata julkiseen terveydenhuoltoon.

Tässä muuten meidän pikkuinen katselemassa kattoon. <3 Hän on edelleen täysin kamerankammoinen, eli saatiin yksi kuva koko ultrasta(edellisestä saatiin yksi nyrkin kuva). Mutta hän liikkuu kovasti päivittäin, potkii/nyrkkeilee mielellään isänsä kasvoja ja muutenkin muljaa. Tosin ei niin paljon, kuin monet ovat sanoneet, että omansa ovat liikkuneet, mutta ehkä se on se edessä oleva istukka, joka edelleen blokkaa osan tuntemuksista?

Jokatapauksessa, sanokoon kuka mitä tahansa, minä otan nyt vähän rennommin ja yritän antaa itselleni anteeksi, jossen yksinkertaisesti jaksa. Tänään en ole nukkunut päikkäreitä ja nyt on sellainen olo, että en jaksaisi yhtään mitään. Kauhea nälkä on myös, joten hoidan sen pois alta ja sitten luultavasti jo yöunille. Huomenna edessä suursiivous (jos jaksan) ja pharmagologiaa nyt ainakin!

Että semmoisia kuulumisia tänne!

Ur rur!

Se on niin, että välillä ei ehdi ja toisena aikana ei jaksa. Oli erittäin mukavat kaksi viikkoa työharjoittelussa terveysasemalla, mutta sinä aikana ei tullut paljon mieleen kirjoittaa. Olisin mielelläni sinne jäänyt! Oli ihanaa lähteä aamulla 15 minuuttia ennen työajan alkua kotoa ja ehtiä perille ja samaten kotiin pääsi suoraan työpaikan ovien edestä bussilla. Kertaakaan ei tehnyt mieli lähteä työpaikalta ajoissa, tylsää ei ollut; tosin housut puristivat, koska heiltä oli koot loppuneet ja vauvamaha pömpöttää nyt jo oikein kunnolla.

Nyt on arki taas edessä; tai no arki ja arki, kun on pelkkiä rikkinäisiä viikkoja enää viisi edessä, ennenkuin koittaa vapaus, vauraus ja äitiysloma (no ainakin kaksi noista.), voiko sitä enää kunnon arjeksi kutsua. Tai niin, jos koittaa, se vapaus siis; nähtäväksi jää, pääsenkö läpi pharmagologiasta, ravinnosta ja lääketieteellisestä sairaanhoidosta; onhan se aina mahdollista, että en! Tosin tällä hetkellä minulle kelpaa se ykkönen; ei siksi, ettenkö tähtäisi ylemmäs, vaan siksi, että alkaa pikkuhiljaa motivaatio taas kadota taivaan tuuliin kesän, mutta varsinkin vauvan lähestyessä.

Olen nyt päättänyt, että kahlaan tuota pharmagologiaa esityksen pari kerrallaan, enkä tee sitä virhettä, että yrittäisin viimeisenä viikonloppuna vetää koko aluetta kertalaakista pääläpeen; on meinaan sen verran yksityiskohtaista juttua, oli koe oikein/väärin tai ei! (Ja se siis on, mikä on mahtavaa, koska essee kirjoitus on niin yhyy). Viime viikolla winhassa näkyi että opintopisteitä on plakkarissa tasan pyöreät 40. Se on aika kivan tuntuinen numero jo! Tämän vuoden loputtua niitä pitäisi olla 67.  Ihan mukava numero, etten sanoisi!

Olen tässä pelaillut Skyrimiä. Siitä on paljon aikaa, että olen tykännyt/jaksanut pelata jotain peliä aika aktiivisestikin, mutta täytyy myöntää, että intoa syö se, että ukko istuu vieressä ja kokoajan "vaatii" että pelaisin, tai että hän saisi pelata!

Ehkä minusta on tullut aikuinen tai ainakin teen sellaisia asioita, joita en uskonut vielä pari vuotta sitten ikinä tekeväni mielelläni; herään aamulla mielelläni aikaisin/menen illalla nukkumaan ennen puoltayötä. En jaksa pelata pelejä; lopahtaa mielenkiinto melko sukkelaan. Elokuvat ovat nykyään satunnaisia herkkupalleroita, enkä jaksa seurata ensi-iltoja taikka olla kiinnostunut kuka voitti Oscar-pystin. Aamuisin katson Huomenta Suomea (!) ja on kivempi asua imuroidussa kämpässä, kuin sekasotkussa.

Ehkä osasyyllisenä näihin asioihin (ainakin tuohon nukkumiseen/heräämiseen) on pikkuinen neiti, mutta ehkä iän myötä suhtautuminen elämään vain muuttuu. Prioriteetit ainakin. Huomaan välillä, että ukolla on juuri niitä välinpitämättömiä ajatuksia ja maneereita, mitä itsellä oli vielä 21-vuotiaana. Enkä nyt siis väitä, että olen joku super intellektuelli ja vitun viisas aikuinen nainen: KAUKANA SIITÄ!; vaan lähinnä vain näen, että olen muuttunut sillä saralla, mikä elämässä on tärkeää ja mielenkiintoista, mitä tykkään tehdä ja miten viettää aikaa. Okei, pelit kiinnostavat edelleen, samoin tietokoneet; mutta en muista koska viimeksi olisin istunut koneen edessä aamusta iltaan, taikka pelannut hullun lailla jotain peliä unohtaen syödäkin välillä. Varmaan silloin, kun ukko vielä asui Englannissa ja itse Suomessa; silloin kun ei voinut muuten viettää aikaa toisen kanssa.

Asiasta seitsemänteen, tiistaina on kasvunseuranta äitiyspolilla! Päästään näkemään pieni tyttömme ja mä pääsen luultavasti vihdoin kuulemaan ne haukut, että miksi sun paino nousee noin kovasti! Ahhaha... missä mun suklaa on?? Eikun oikeasti; nousee vaan ja nousee, vaikka mitä tekisi.

Puolentoista kuukauden päästä (tai ennen, tai vähän jälkeen, kuka ties) meillä köllii kolmas ihminen täällä meidän pienessä urbaanikodissa. Ajatus tuntuu edelleen tosi absurdilta ja yritän vielä nämä viimeiset viisi kouluviikkoa sitä vähn niinkuin taka-alalla pitääkin. Täysiaikainen paupeli on 1.6, tosin ultrien mukaan ehkä vasta parin viikon päästä siitä, mutta kuitenkin. Toivon vaan, että hän antaa äidilleen vähän aikaa olla rauhassa kotona ilman stressiä koulusta, järjestää pirpanan vaatteet ja tavarat paikoilleen ja tehdä viimeiset hankinnat; ei kaiken tarvitse olla täydellistä, mutta helpompi olisi jos edes vaatteet olisi pesty ja järjestetty! ;)

Oli pari kuvaakin tähän, mutta en jaksa kaivaa niitä nyt tuolta puhelimen syövereistä; ehkä ensi kerralla! Nyt nukkumaan!

Huomenna hyppy tuntemattomaan...

Huomenna alkaa työharjoittelu, itselläni Hervannan Terveysasemalla. Hiukan harmittaa, ettei päässyt tohon Kaukajärven terveysasemalle 3minuutin kävelymatkan päähän; kuitenkin vain kahden viikon pesti, niin eikai sen niin väliä olisi ollut, että olisi omalla asuinalueellaan tai muutenkaan, eihän kukaan nyt varmaan kotoaan muuta, jos sattuu saamaan töitä kotinsa läheltä? Samanlailla ne vaitiolovelvollisuudet pätee kuitenkin.

Mutta Hervantaan, ja pelottaa! Koska apua! En minä osaa mitään! Tai tietty jotain, mutta tälleen nyt yhtäkkiä tuntuu että pää hakkaa tyhjää ja ei ole mitään... Pitäisi antaa itselleen anteeksi, sillä enhän ole vasta kuin alle vuoden opiskellutkaan, mutta pieni perfektionisti pääni sisällä väittää välillä, että pitäisi olla jo täydellinen professionaalinen ihme. HAH HAH SINULLE PERFEKTIONISTI SISÄLLÄNI!

Mibatsa

Perjantaina lähdin pedagokiikan erittäin mielenkiintoisen ryhmäkokeen jälkeen kohti Poria. Junassa oli kiva istua pitkästä aikaa ja jäiseen Poriin kun pääsin, oli oikein kotoisa tunne. Se on kiva paikka, kunhan sinne ei tarvitse jäädä lopullisesti. Mietin kyllä, olisiko kivempi asua lähellä mummulaa, kun pikkuinen saapuu, mutta kun en oikeasti varmaan kestäisi sitä paikkaa, anteeksi vaan Pori!

Kun pääsin kotiovesta sisään alkoi sen muotoinen sähinäkonsertti. Mitsu ei oikeen tykännyt että tulin kylään ja jättikin siitä ruskeat yllärit vessan matolle aika nopeaan merkiksi! Kyllä se sitten illalla tuli puskemaan ja kellimään, mutta tällä pikkumisulla on niin pahoja traumoja varmaan minusta, että vähemmästäkin hermostuu!

Äiti Keskellä Kakkaista Puistoa

Perjantaina tapasin vanhan ystävän ja haalein siltä mukaani ihan mielettömän kansan lastenvaatteita! Kyllä pikkuisen nyt kelpaa ekat kuukautensa, kun on niin söpöjä tamineita. :) Kävin myös kurkkaamassa vaatteiden alkuperäistä omistajaa, mutta kun flunssa potkii vieläkin niin lujaa, piti pysyä kädenmitan päässä ettei vauveli vaan saa pöpöä; toivottavasti ei saanutkaan! :)

Hoitoalusta 

Lauantaina lähdettiin äidin kanssa käpyttelemään talviseen Poriin. Käytiin parilla lasten kirppiksellä, joissa meikälle tuli aivan mieletön kramppi alavatsaan ja olin ihan kuollut ja äiti paniikissa, että soittaako hän ambulanssin. No kun siittä selvittiin, niin oli ihan mukava loppumatka läpi parin kirppiksen ja viimein päädyttiin Lauran lastentarvikeeseen. Olin niin kuollut, että vähän otti voimille odotella Isää auton kanssa hakemaan. Ajattelin että nukkuisin koko matkan Tampereelle, mutta pyh, kuunneltiin isän kanssa vanhoja lastenkasetteja ja espanjaa turisteille. Oli kiva matka! :) Tampereella äiti ja isä pakkasi meidän vanhat sängyt peräkärryyn ja lähtivät aika nopsaan takaisin Poriin ja ehkä hyvä niin, sillä kiukkupuuskainen merihirviö oli heräilemässä, sillä väsytti niin paljon, että meninkin sitten monen tunnin päiväunille! 

Tuntui ihan kummalliselta työntää vaunuja julkisella paikalla!

Ei ollut Porin reissu kuitenkaan turha, sillä mukaan tarttui pari todella söpöä uutta vaattetta kirppikseltä, todella ihania käytettyjä vaatteita ja kantoliina lainaan + uuden uutukaiset, ihanan väriset vaunut (tähän asti vaunuissa pänninyt se, että ne on kaikki jotain sinisiä tai mustia tai ruskeita... okei, jos tulee joskus poika niin se on sitten vaikea uusiokäyttää taikka jos ne kromosomit onkin luettu väärin, mutta silti!) ja tosi suloinen hoitoalusta (molemmat oli melkein -50% alessa). Tosta kuvasta ei oikein näy, mutta tuollaiset vaaleanlilat, mustavalkoisia kuvioita ja sitten vähän isommalle lapselle sateenkaaren väriset turvavyöt! Joku oli ne tilannut mittatilausväreillä, ei ollut koskaan halunnut ja niimpä minä vein ne sitten mojovalla alennuksella (vaikkakin tuleva isoisä maksoi ;)). 

Tänään söin lounaaksi herkkupirtelön (banaania, maitoa ja Oboyta kera lusikallisen vanilijajäätelöä) ja kanapatongin. Käytiin kaupassa ja illaksi suunnittelen pitsan leipomista ja saunomista: ja tietysti ensi viikon jännittämistä oikein kybällä! Herkkupirtelön pyöräytin muuten "heräteostoksella", Braunin superhyper sauvasekoittimella (sellainen missä tuli kaikkia lisävarusteita). Täytyy sanoa, että oli ehkä paras sijoitus aikoihin, imurin ja sängyn lisäksi! Lopuksi jätän teidät ihailemaan raksupoksua Neelaa, joka nyt kierii milloin missäkin solmussa ties kenenkä päällä! Ulkona sataa lunta, voi v***u!

KUKKUU, olen Neela! 

Flunssa tässä hei!

Nämä tehopillerit auttakoot
mut yli öistä!

Flunssa, se ei vaan laannu, ei millään; vähintään pahenee. Ja mikä odottaa taas ensi viikolla? Työharjoittelu! Meneekö se taas plörinäksi sairauden vuoksi....?

Päätin sitten, että kun en voi normaalia finrexiini hyökkäystä pöpöä vastaan tehdä, niin eikun apteekkiin ja kaupasta pari tehoainetta. Voin kertoa, että Panadol HOT on ehkä pahinta ikinä! Kuka älypää keksi, että hei tehdään tästä mustaherukan makuista, mutta lisätään mentholia joukkoon?? Voi hyvää päivää, ei ikinä ole oksettanut niin pajon kuin sitä yrittäessäni hörppiä; meni puolet viemäristä alas...

Ja niin meni muuten jotain muutakin...

Jäi jotain sentään saaliiksi! 

Päätin keitellä inkivääriä ja sitruunaa ja sitten nauttia tuotoksen hunajan kanssa; sen luulisi auttavan. Ihan hyvä idea, sinänsä, mutta tietysti pitää siivilöidä se tuotos, koska ei kukaan kokonaisia sitruunanpaloja halua juoda. No hyvä siivilä oli sitten kuivunut eilisten pannukakkutaikinoiden jäljeltä kulhoon kiinni (kiitos eilinen Laura, olet idiootti), joten piti käyttää halppismuovimallia. Ei sekään vielä, mutta mihin alan kaataa tuotosta? NO LAVUAARIIN! 

Muutama kirosana siinä lensi kun puolet teho-flunssatappajasta valui Tampereen likavesiputkistoon. Kele! No sain sentään jotain talteen, joten aika painua vällyjen väliin kera krapulaisen kupin ja anatomian, vaikka jälkimmäisestä tuskin tässä kohtaa mitään päähän enää jääkään.